Hilma

Koska ajokoirat olivat tässä vaiheessa vieneet sydämen alkoi mielessä välähdellä haave joskus kasvattaa niitä. Taistolla oli myös ollut jonkin verran sairaslomaa pahan antura haavan takia joten toinen ajokoira alkoi eksyä ajatuksiin yhä useammin.

Löysin itseni monesti selailemasta pentueita järjestön sivuilta ja kiinnostavien yhdistelmien taustoja tuli katseltua vähän sillä silmällä jos Taistolle löytyisi tyttöystävä. Taisto kun on kaunis ja toimiva koira jolla on kaiken lisäksi aivan mahtavan avoin ja iloinen luonne mitä valitettavasti ei kaikilta ajokoirilta löydy.

Elettiin kesää 2018 ja ajattelin että seuraavalle keväälle voisi miettiä hankintaa ja selailin taas suunnitteilla olevia pentueita. 

Sieltä silmille hyppäsi ehkä kaunein narttu jonka olin koskaan nähnyt. Se oli kuva Hilman emästä ja kotia etsi jo 9kk vanha narttupentu. En edes uskaltanut J:lle mainita asiasta ennen kuin olin soittanut kasvattajalle. Parin viikon kuluttua oli J taas puhuttu ympäri ja auton keula suunnattu kohti savoa. 

Vastassa oli Hilma "Mehtäpellon Syksyn Huurre" joka oli vähintään yhtä kaunis kuin emänsä kuvassa joka kiinnitti huomioni. 

Hilman kanssa ei ole mikään mennyt suunnitelmien mukaan. Ensimmäiseen kauteen lähdettiin täynnä intoa ja välittömästi kauden alkaessa alkoi myös ensimmäiset juoksut. Taukoahan siitä tuli ja jottei liian helpolla päästy niin ensimmäiset juoksut olivat ns. split heat eli kunnon ovulaatiota ei tullut mutta varovaisena en uskaltanut päästää Hilmaa irti. Muutaman viikon kuluttua juoksut alkoivatkin uudelleen ja sillä kertaa myös tärpit olivat selkeästi havaittavissa. 

Ikuisuuden kestäneiden juoksujen jälkeen luulin että vihdoin pääsemme metsään mutta sen sijaan aamulla vastassa oli rantapalloksi turvonnut kuumeinen koira.

Metsän sijaan pääsimmekin siis eläinlääkäriin ja kauhukuvat kohtutulehduksesta ja sterkasta välähtelivät mielessä.

Kohtu onneksi oli siisti, mutta todella ärhäkät virtsarakon- sekä emättimentulehdukset laittoivat koiran antibiootille ja tietenkin sairaslomalle.

Hilman ensimmäinen kausi meni loppujen lopuksi ohi lähes kokonaan. Muutaman kerran se pääsi irti loppukaudesta mutta lähinnä ne kerrat meni leikiksi. 

Viime kaudelle se pääsi jo väläyttelemään kykyjään vaikka juoksut vähän katkoivat taas menoa. 

Hilma on metsällä huomattavasti Taistoa rauhallisempi. Se hakee tarkasti ja huomattavasti lähempää kuin Taisto. Hilma pitää myös yhteyttä ja tulee tyhjältä hakulenkiltä aina näyttäytymään ennenkuin lähtee seuraavalle. Sillä on uskomattoman kaunis, soinnukas ja kuuluva haukku. Hukkien selvittely oli Hilmalle vielä viime kaudella vähän haastavaa ja etenkin teillä hukkia tuli helposti. Se väläytteli kuitenkin sen verran hienoja ajoja että ajatus oli päästä kokeisiin seuraavalle kaudelle. Eli kaudelle 20/21. 

Seuraava juoksu Hilmalle tuli keväällä ja silloin meillä ei urokset ulkoile tarhoissa ollenkaan. Tärppien ollessa käytöksen ja laskujen mukaan ohi vein pojat eli Taiston ja Rudolfin kuitenkin viereiseen tarhaan ja tulin juomaan aamukahvia. 

Minuutin jälkeen tarhassa hirveä huuto ja Taisto mennyt aidoista yli narttujen puolelle ja nalkissa Hilman kanssa. 

Ei auttanut kuin juosta aamutakissa sinne pitämään koiria kiinni sillä Hilma paniikissa yritti karkuun. 

Vartin jälkeen koirat vapautuvat ja minä alan miettimään mitäs hemmettiä nyt. 

Juttelin Hilman kasvattajan, tuttujen kasvattajien ja eläinlääkärimme kanssa. Harkittiin hetki keskeytyspiikkiä. Siitä oli kuitenkin monella huonoja kokemuksia ja yhdistelmä kuitenkin oli hyvä. Päiviä kiiman alusta oli jo niin paljon että päätin odottaa ja katsoa jos sieltä mitään edes olisi tulossa. 

3 viikkoa kului ja ultrassa näkyi 5 alkiota. 

23.5. Syntyi 12 pentua. 

Hilma oli hyvä emä, synnytys sujui lähes hyvin ja pennut tuntuvat olevan varsin päteviä ajokkeja. 

Koetuloksia ei kuitenkaan koronan takia olisi saatu joten näin jälkikäteen ei kyllä kaduta yhtään ettei tiineyttä lähdetty keskeyttämään. 

Synnytyksestä ja etenkin imetyksestä toipuminen otti kyllä aikansa ja se näkyi Hilmassa etenkin käytöksessä. 

Hilma muuttui pelokkaaksi ja todella varovaiseksi. Kävimme lääkärissä useampaan kertaan mutta mitään syytä ei löytynyt.

Lopulta apu löytyi hierojalta. Muutaman käynnin jälkeen alkoi kipeiden lihasten alta löytymään se tuttu iloinen koira.

Valitettavasti heti siihen perään tuli taas juoksut ja nyt uutena haasteena todella raju valeraskaus eikä metsällä työskentelystä tullut hormonihöyryissä yhtään mitään. Onneksi kautta on vielä hetki jäljellä ja vihdoin koira alkaa olemaan kunnossa.

Toivottavasti ensi kaudella pääsemme sinne kokeisiin.